perjantai 13. maaliskuuta 2015

Värimaailman inspirointia - miltä häämme näyttävät?

Meille on ollut jotenkin alusta asti selvää, että teemaväri häissämme tulee olemaan violetti, jotenkin se väri on ollut meillä molemmilla alusta asti mielessä ja miellyttää molempien silmää. Nyt kun olen saanut alkaa suunnittelemaan häitä ihan näin luvan kanssa, on pitänyt alkaa pohtia, mikä se väri ihan tarkasti on, minkä sävyisestä violetista on kyse ja onko se vain violetti. Niimpä olen selailaillut paljon eri sivustoja ja päätynyt siihen tulokseen, että haluan lämpimän, punaiseen taittuvan violetin sävyttämään häitämme. Mietin servettejä, kukka-asetelmia, pöytäkoristeita ja tuolirusetteja tässä värissä, kunnes aloin pohtimaan, mikä on jo liikaa teemaväriä? Milloin teemaväristä tulee päälleliimatun näköinen kauniiden pienien yksityiskohtien sijaan?

Siispä olen alkanut miettimään, sopisiko tilaamme (tsekkaa tila täältä) sittenkin paremmin lämpimän ruskean kanssa violetti vain sopivana mausteena? Tarvitseeko esimerkiksi pöydässä olla violettia liinaa vai riittäisikö kukka-asetelma, jossa on joitain violeteja kukkia ja ohjelmalapuissa violettia tekstiä vaalealla pohjalla violetin lapun sijaan? Ja voisiko violettiin yhdistää ripauksen murrettua valkoista, vaalenapunaista ja hopeista blingiä?

Teemavärin pohtiminen ei ainakaan minulle ollutkaan niin helppoa kuin aluksi ajattelin. Olenkin kaiken pohdinnan päätteksi tullut siihen, että haluan keskittyä enemmän mausteväriin teemavärin sijaan ja jotta väri pääsee oikeuksiinsa, haluan käyttää sitä vain hieman siellä täällä. Lisäksi haluan pehmentää violetin ja valkoisen kontrastia lisäämällä joukkoon ripauksen vaaleanpunaista ja hopean sähkettä. Tässä siis vähän ideaa ja pohdintoja värimaailmasta:









2 kommenttia:

  1. Meille on myös ollut alusta asti selvää, että häidemme värityksessä käytetään violettia. Ja samat ongelmat on meilläkin käyty läpi värisävyn sekä sen miettimisessä, kuinka paljon violettia haluamme ylipäänsä käyttää koristuksissa yms. Pidän enemmän tummemmasta ja sinisemmästä violetista, joten sitä painotamme häissämme valkoisen, hempeän vaaleanvihreän ja hopean rinnalla. Olen kuitenkin hyväksynyt sen tosiasian, että kaikki violetti ei millään voi olla täysin samaa sävyä hääpäivänämme, joten enemmän punaistakin sisältävää violettia meillä varmasti jossain tullaan näkemään. Huoh, vaikeita nämä värisävyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värisävyjen kanssa voisi kyllä varmaan hioa ihan järkyttävän pitkään :D Parempi siis tosiaan hyväksyä se, että kaikki ei tule olemaan ihan samaa sävyä ja todennäköisesti kukaan muu ei sitä edes huomaa :) Ja ihanalta teidänkin ideat siniseen taittuvasta violetista, hopeasta, hempeästä vihreästä ja valkoisesta kuulostaa myös, varmasti tulee kaunis tunnelma!

      Poista